Nuoret tarvitsevat somealustoille enemmän aikuisia, joille kertoa kiusaamisesta ja seksuaalisesta ahdistelusta.
Sua varten somessa on Suomen ensimmäinen etsivää ja jalkautuvaa auttamistyötä TikTokissa ja Snapchatissa tekevä taho. Viestilaatikkomme on auki joka ikinen arkipäivä iltaan asti TikTokin ja Snäpin lisäksi Instagramissa. Me ollaan täällä, sua varten ja sun puolella. Älä jää yksin.
Häirintä ja kiusaaminen
Yleistä. Nuorista 60 % on nähnyt kiusaamista ja 30 % seksuaalista häirintää sosiaalisen median eri alustoilla. Neljännes on käynyt seksuaalissävytteisiä keskusteluja aikuisen kanssa.
Alkaa varhain. Nuorimmat Sua varten somessa -palveluun ahdistelun tai somekiusaamisen takia yhteyttä ottaneet ovat olleet 6-8-vuotiaita.
Normalisoitunutta. Nuoret kokevat, että tappamiskehoitukset ("tapa ittes / mee hirteen") ja alastonkuvien pyytely, lähettely ja jopa kiristäminen on yleistä somessa. Kysymykseen "Oletko sä kokenut häirintää tai somekiusaamista?" saamme nuorilta usein vastauksen: "En oo kokenut mitään erityistä, mitä nyt normaalia nudejen pyytelyä."
Aikuisten silmien ulottumattomissa. Huoltajien ja ammattilaisten kyky ohjata nuorta turvalliseen somen käyttöön voi olla vajavainen, koska verkkoalustat ja niiden käyttölogiikka kehittyy päätähuimaavalla nopeudella. Toisaalta Suomessa mikään muu nuorisoalan toimija ei tarjoa nuoria aktiivisesti lähestyvää, suoraan somealustoille jalkautuvaa ja etsivää tukea.
Somealustojen todellisuus myönteisine ja kielteisine puolineen pulpahtaakin aikuisten korviin yleensä vasta, kun tilanne on kehittynyt jo pitkälle.
Näiden kokemusten takia Sua varten somessa on olemassa.
Sua varten somessa vähentää somessa tapahtuvaa, nuoriin kohdistuvaa seksuaalista häirintää, ahdistelua ja väkivaltaa. Lisäksi kolmen vuoden hankkeemme kehittää uuden mallin digitaalisen nuorisotyön jalkauttamiseen sosiaalisen median alustoille.
Kohderyhmämme on 8-21-vuotiaat nuoret. Keskustelemme heidän kanssaan suosituilla somealustoilla kuten Instagram, Tiktok ja Snapchat. Nuorille annetaan tukea ja tietoa häirinnästä ja omista rajoista, ja heitä autetaan tunnistamaan häirintätilanteita paremmin.
Sua varten somessa toimii matalan kynnyksen tahona, johon voi ottaa yhteyttä, kun häirintää on jo tapahtunut, tai kun nuori epäilee tilanteessa olevan jotain outoa, muttei uskalla kertoa vielä kellekään, “koska mitään ei ole tapahtunut”.
Toisaalta Sua varten somessa -tiimin läsnäolo vahvistaa nuorten turvallisuuden tunnetta ja on aktiivisesti muuttamassa somen keskustelukulttuuria kohti parempaa - yksi positiivinen viesti kerrallaan. Nuori voi myös kutsua tiimiläiset paikalle omaan tai kaverin kommenttikenttään puuttumaan kiusaamiseen tai häirintään.
Sua varten somessa on kolmivuotinen Sosiaali- ja terveysministeriön avustuskeskuksen rahoittama hanke. Hankkeen takana ovat järjestöt Loisto setlementti, Nicehearts ja Kuopion Setlementti Puijola.
Tulokset
7 kuukautta toimintaa, 1660 käytyä keskustelua
65% kohtaamisista TikTok-sovelluksen yksityisviesteissä, viidesosa Instagramissa ja loput Snapchatin, Discordin, Whatsappin ja muiden sovellusten kautta.
Neljä kymmenestä yhteydenottajasta on alle 13-vuotias. Nuorin yhteydenottaja oli täyttänyt kuusi vuotta.
Aiheet, joista keskusteltu
- kiusaaminen tai väkivalta (joka kolmas keskustelu)
- alastonkuvien vastaanottaminen tai pyytely (joka viides keskustelu)
- ahdistelevat viestit tai ahdistelu somessa (joka viides keskustelu)
- seksuaaliväkivaltaa tai grooming (lähes joka viides keskustelu)
Mitä mieltä nuoret itse ovat?
Kysyimme! Saimme lähes 400 vastausta keskimäärin 13-vuotiailta nuorilta.
- 87 % sanoi, että Sua varten somessa on lisännyt turvallisuuden tunnetta somessa
- 82 % vastaajista oli saanut suavarten_official-profiilin kautta uutta tietoa kiusaamiseen liittyen
- 84 % vastaajista oli saanut suavarten_official-profiilin kautta uutta tietoa seksuaaliseen häirintään liittyen
- 98 % vastaajista koki saaneensa paljon tai jonkin verran apua keskustelusta Sua varten somessa -tiimiläisen kanssa
Palautteita nuorilta
"Ihanaa että tälläinen on tehty koska kun joku juttu ei mee iha nappii somessa nii ei välttis haluu kertoo siitä porukoille vaa sit voi vaik kysyy eka neuvoo ja sit vasta kertoo vanhemille 😆💖"
"Tää tili on yks toimivimmista! Tililtä vastataan nopeesti. Ois kiva jos ois samankaltainen tili nuorille kaikista asioista, muullekin kuin häirintäkeskustelulle."
"Teidän avulla olen saanut apua siihen että minua kiusataan olette rohkaissut minua paljon kiitos aivan älyttömästi siitä."
"Olen todella kiitollinen että tulitte tänne tiktokkiin! olette auttaneet minua paljon syyssä kun toisessa. Jatkakaa samaan malliin❤️"
"Seksuaalisävytteiset viestit ja kuvat sekä niillä uhkailu on levinnyt aivan hirveästi. On helpottavaa nähdä kyseisiä tsemppaus videoita teiltä ja tulee turvallinen fiilis, sellainen olo että vaikka kuvat leviäisivät niin ei ole oma vika eikä maailman loppu miltä se on vuoden aikana tuntunut.."
"Teette musta hyvää työtä! Varsinkin nuoremmat somenkäyttäjät varmasti tarvii tällaista. Olisin ainakin itse ala-asteikäisenä tarvinnut. Nuoret tekee ja näkee tosi pelottavia asioita netissä ja on hyvä että mahdollisista ahdistavista ja hämmentävistä jutuista voi puhua jollekin luotettavalle ja jollekin joka ei oo liian läheinen. Itse jäin yksin, sillä omalle perheelle puhuminen tuntui häpeän takia liian vaikealta ja tällaista eiollut tarjolla. Nyt tiedän, ettei mun olisi tarvinnut hävetä. Toivon, että joku muu tajuaa sen jo nuorempana teidän avulla."
Ota yhteyttä - tehdään yhdessä somesta turvallinen paikka kasvaa.
- Hankkeen työntekijöiden yhteystiedot: suavartensomessa.fi
- Seuraa meitä! Instagram & Tiktok: @suavarten_official
- Facebook: Sua varten somessa
- Twitter: suavarten
- Snapchat: hanketyöntekijät (suavarten_jenny, suavarten_repe, suavarten_mine)
Lue meistä mediassa
Yhteistyöt ja kampanjat
PS. Koulutus somehäirinnästä? Yhteinen kamppis somen turvataidoista? Vieraaksi meidän TikTok-liveen? Ota yhteyttä, laitetaan homma tulille 🔥
Credits:
Stadin ammattiopisto, Mediastadi