Henriikka Vesikukka sairastui anorektiseen syömishäiriöön ollessaan vasta 14-vuotias. Matka sairastumisesta parantumiseen oli pitkä, mutta elintärkeä. Nykyään hän toimii Pohjois-Suomen SYLI-keskuksen kokemuspuhujana ja antaa vertaistukea muille syömishäiriön kanssa kamppaileville.

Syömishäiriöt ovat vakavia mielenterveyden häiriöitä, jotka vaikuttavat mielen lisäksi myös ihmisen kehoon. Tunnetuimpia niistä ovat anoreksia, bulimia sekä ahmintahäiriö (binge eating disorder). Syömishäiriöön voi sairastua kuka tahansa sukupuolesta sekä iästä riippumatta.

Vesikukka kertoo sairastumisen olleen monen asian summa. Hän kokee, että siihen vaikutti muun muassa huono itsetunto. Syömishäiriön kuitenkin laukaisi lopulta kouluterveydenhoitajan kommentti.

– Terveydenhoitaja sanoi minulle, että painokäyrälleni tulisi tehdä jotakin, kun se heittelee ja silloin päätin, että teen. Se kommentti oli varmaankin sairauden laukaiseva tekijä.

Häiriötä ei tiedosta välittömästi

Vesikukka ei tunnistanut syömishäiriötään yläasteen aikana. Hänen ystävänsä huolestuivat, kun huomasivat hänen syövän kouluruokailussa vain vähän, jos ollenkaan. Ystävät kyseenalaistivat, voisiko käytösmallien muuttumisen takana olla jokin sairaus. Tämän hän kielsi. Tieto levisi koulussa kuitenkin nopeasti. Osa hänen luokkalaisistaan kysyi suoraan sairastaako hän syömishäiriötä, koska hän osasi hedelmien kalorimäärät ulkoa.

– Jossakin määrin syömishäiriö esti sen, etten halunnut kertoa siitä. Se, että kovin moni oli huolissaan tai hiukan kyseenalaisti elämäntyyliäni sai minut vähän miettimään voiko kyseessä olla häiriö. En halunnut sitä myöntää, koska en halunnut sitä menettää. Syömishäiriöstä tulee syömishäiriöisen paras ystävä, se oli tuttua ja "turvallista". Siihen ystävyyteen ei paljon muuta mahdu.

Hän muistelee, että ymmärsi sairastuneensa käydessään lukiota.

– Yläasteella ajattelin, että tämä on vain tapani elää, ja että se on vain erilainen tapa kuin muilla. Niin pystyi elämään, kunnes jossakin vaiheessa lukiossa tuli sellainen olo, että ei oikeastaan pystykään.

Vesikukka kertoo ajatelleensa syömishäiriön olleen hänen käsissään ja pystyvänsä lopettamaan sen milloin haluaa. Näin ei kuitenkaan ollut.

– Ymmärsin lopulta, ettei sitä pystykään itse lopettamaan. Se sairaus on tavallaan kuin pyörä, joka pyörii ja itse menee vaan sen mukana.

Diagnoosi voi helpottaa hoidon saamista, mutta avun piiriin pääsee siitä riippumatta

Vesikukka haki apua vasta 20-vuotiaana. Hän pääsi terveyskeskuksen kautta Oulun mielenterveystoimiston asiakkaaksi. Siellä häntä ei suoranaisesti hoidettu syömishäiriön vuoksi, mutta sitä koetettiin parantaa muiden asioiden lomassa. Hän kertoo syömishäiriöstä hoitoon pääsyn olevan vaikeaa.

– Minulla ei ole virallista diagnoosia. Hoitoa joutui vaatimaan ja oli raskasta, kun piti itse tietää, millaista apua tarvitsee ja perustella, miksi sellaisesta hyötyisi.

Syömishäiriödiagnoosin saaminen on Suomessa haastavaa, sillä niiden diagnostiset kriteerit ovat tiukat. Esimerkiksi anoreksiadiagnoosin saamiseksi pitää täyttyä kaikki viisi tautiluokituksessa mainittua kriteeriä. Jos ne eivät täyty, kyseessä on lääketieteen mukaan epätyypillinen laihuushäiriö ja tällöin avun saaminen voi olla vaikeampaa.

– Koen, että diagnoosin kanssa olisi ollut helpompaa saada apua. Ilman sitä tuntui, että jatkuvasti piti uskotella terveydenhuollolle jotain, mitä he eivät näe. Koen myös, että sairauttani ei pidetty niin vakavana, koska painoni ei laskenut niin sanotusti liian alas, Vesikukka toteaa.

– Todella huonosti diagnosoidaan. Toivottavasti se paranisi tai helpottuisi tulevaisuudessa, hän jatkaa.

Mielenterveystoimistolta hän sai lähetteen ravitsemusterapiaan. Sen jälkeen hän pääsi psykoterapiaan, jossa hän kertoo käyneensä nyt yli kolme vuotta.

Parantuminen on mahdollista

Parantumisprosessi oli Vesikukan mukaan pitkä. Sitä pitkitti se, ettei hän ollut hakenut apua silloin, kun sitä olisi eniten tarvinnut. Parantumisen kannalta tärkeimmiksi asioiksi hän listaa avun lisäksi urheilun, hänen koiransa sekä läheiset ihmiset.

– Urheilu on ollut tärkeää niin hyvässä kuin pahassa. Se voi olla syömishäiriössä apukäsi, jolla sairautta pystyy hallitsemaan, mutta omalla kohdallani se oli myös suuri pelastus. Urheilun määrän noustessa todella korkealle ymmärsin samalla, että on pakko syödä, jotta pystyn harrastamaan liikuntaa. Pikkuhiljaa syöminen parantui, hän muistelee.

Haastavinta parantumisessa Vesikukan mukaan oli ajatustapojen muuttaminen. Hän kertoo, että fyysisen kunnon parantaminen oli helppoa, mutta mielessä olevista ajatuksista ja tavoista oli vaikeinta päästä eroon.

– Niitä ilmenee edelleen silloin tällöin. Koen olevani parantunut, sillä vaikka niitä ajatuksia on, ne eivät hallitse elämääni tai mieltäni. Uskon, että syömishäiriöstä voi parantua täysin. En tiedä lähtevätkö ne vanhat opitut ajatukset koskaan pois, mutta lähinnä kyse on juurikin siitä, että pysyy korkeammalla, kuin se sairaus.

Mitä aikaisemmin hakee apua, sen parempi

Vesikukka toimii Pohjois-Suomen SYLI-keskuksen kokemuspuhujana. Hän halusi kokemuspuhujaksi, jotta voisi tukea muiden parantumista oman tarinansa kautta.

– Syömishäiriöitä on monenlaisia, mutta läpikäymäni on aika yleinen ja sellainen polku, mitä terveydenhuollossa ei oteta ihan tosissaan. Vaikka näyttäisi normaalipainoiselta ja suhteellisen terveeltä, voi pinnan alla olla paljon muuta.

Vesikukka rohkaisee avun hakemiseen kaikkia, jotka jo tietävät tai vasta epäilevät sairastuneensa syömishäiriöön.

– Mieluummin sitä apua hakee liian aikaisin kuin liian myöhään. Se elämänlaatu ihan varmasti paranee. Koen myös, että itse on käynyt niin pitkän polun sen takia, etten halunnut apua ja ajattelin, että eihän minulla nyt mikään ole hätänä. Jos vaan yhtään epäilyttää niin kannattaa hakea apua.

• Lisätietoa syömishäiriöistä ja niistä toipumisesta sekä tukimahdollisuuksista Syömishäiriöliiton verkkosivuilta.
• Syömishäiriöliiton tukipuhelin 02 251 9207 päivystää maanantaisin kello 9.00-15.00.

Mikä Pohjois-Suomen SYLI-keskus on ja millaista toimintaa siellä järjestetään? Katso Anni Rekilän ja Iiris Pitkäjärven haastattelu tästä: