Loading

Yrittäjyyden mahdollisuudet, opiskelun ja teknologian kehitys muovaavat puusepän ammatin tulevaisuutta

Taipuu Woodworks on yksi lukuisista Oulun alueella toimivista puusepänpalveluita tarjoavista yrityksistä. Yrityksen perustaja oululainen artesaanipuuseppä Seppo Paldanius uskoo, että tulevaisuudessa puusepän ammattia tarvitaan edelleen, mutta se muuttuu ja kehittyy uusien teknologioiden ja työtapojen myötä.

Oululaisyrityksen tavoite on maltillinen kasvu. Vuonna 2013 perustetussa yrityksessä on nykyään kolme työntekijää, mutta lähitulevaisuudessa tavoitteissa on nostaa työntekijöiden lukumäärää viiteen. Paldanius toteaa, että alueen yritysten välinen kilpailu on kovaa, mutta samalla se puskee toimijoita parempaan tulokseen.

”Pelkästään puusepän puolella kalusteissa on kovaa kilpailua, mutta tavoitteenamme on satsata laatuun ja taistella sitä hyödyntäen kovassa kilpailussa.”

Paldaniuksen mielestäni puusepän ammattia arvostetaan enemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Hän on myös huomannut yrityksen asiakaskunnassa ja työtehtävissä kymmenen vuoden aikana muutosta.

Yritystoiminnan aloitettua työt sisälsivät pitkälti entisöintiä ja asiakkaat olivat iäkkäämpiä. Nykyään asiakaskunnassa on entistä enemmän nuoria ja lapsiperheitä.

”Tuntuu siltä, että nuoret aikuiset haluavat tänä päivänä hankkia ennen kaikkea kestäviä, mutta myös laadukkaita tuotteita”, Paldanius toteaa.

Puusepän ammatti kehittyy teknologian myötä

Suomessa puualaa voi opiskella toisen ja kolmannen asteen oppilaitoksissa, eli ammatillisissa, ammattikorkeakouluissa ja tiedekorkeakouluissa.

Oulun seudun ammattiopiston tekniikan lehtorien, Jari Tolosen ja Reima Mäntyrannan, mukaan uusia opiskelijoita alalla aloittaa vuosittain noin neljäkymmentä, kun puhutaan artesaani- ja teollisuuspuusepän opinnoista.

Mäntyrannan mielestä puusepän ammatti on nimenä tänä päivänä hieman harhaanjohtava.

”Nykyään töitä tehdään aika paljon koneavusteisin menetelmin, ja se näkyy myös opiskelussa. Perustyökalut kuten taltta ja vasara ovat entistä harvemmin puusepän työvälineenä. Lisäksi tietokoneavusteisen suunnittelun käyttöönotto on iso osa tämän päivän puusepän työskentelyä”, Mäntyranta sanoo.

Tolonen toteaa, että moni on ollut positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka teknistä puusepäntyö on nykyisin. Kehitys on mahdollistanut monimutkaisten ja yksityiskohtaisten suunnitelmien luomisen nopeasti ja tarkasti, mikä auttaa puuseppiä työskentelemään tehokkaammin ja vähentämään virheitä.

OSAOn tekniikan lehtoreilla Jari Tolosella (vas.) ja Reima Mäntyrannalla (oik.) on vankka kokemus puualalta.

Toinen tärkeä kehityssuunta on automatisointi ja robotiikka. Paldaniuksen yrityksessä ei ole vielä omaa puusepän työtä automatisoivia laitteita, kuten CNC-työstökoneita, jotka voivat leikata ja muotoilla puuta tarkasti ja nopeasti, mutta perinteisiä työkaluja käytetään myös edelleen.

Videolla Seppo Paldanius kertoo puusepän ammatin muutoksista.

Ala tarjoaa yrittäjyysmahdollisuuksia

OSAOssa kolmatta vuotta puusepänalaa opiskeleva Ella Strid kertoo, että parasta alassa on saada toteuttaa koko prosessi alusta asti itse. Stridin tulevaisuuden suunnitelmana on toimia alalla yrittäjänä.

Strid toteaa, että koulusta hän on saanut hyödyllisiä neuvoja yrityksen perustamiseen. Jari Tolosen mielestä opiskelijan näkökulmasta on ihanteellinen tilanne, että opiskelija saa yrittäjänä koululta kaiken tuen.

”Meillä on omat verkostot ja hankkijat tuotteille sekä materiaaleille. Lisäksi on tietoa alueen yrittäjäkannasta, ja me pystymme antamaan neuvoja, miten hommat pitäisi tehdä mahdollisimman oikein ja tehokkaasti”, Tolonen kertoo.

Reima Mäntyranta kuitenkin muistuttaa, että opiskelijoilla on erilaisia urapolkuja ja vaihtoehtoja. Suurin osa opiskelijoista ei perusta omaa yritystä vaan menee toisille yrityksille töihin.

”Toki muutamia löytyy aina ryhmästä, jotka lähtevät kokeilemaan omia siipiään yritysmaailmaan ennemmin tai myöhemmin”, Mäntyranta toteaa.

Tolonen kuitenkin näkee, että puusepän ammattilaisille, jotka pysyvät ajan tasalla uusista kehityssuunnista ja ovat valmiita kehittämään taitojaan, on hyvät mahdollisuudet menestyä tulevaisuudessakin. Puusepän ammatin tulevaisuus riippuu sen tekijöistä.

Created By
Kalle-Kari Leppäjärvi
Appreciate

Credits:

Kalle-Kari Leppäjärvi