Loading

Punaisen Pässin Lammastila Lumolaidun verkosto

Punaisen Pässin Lammastila sijaitsee Juupajoella Kokkilan kylässä, Juupajoen valtakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella. Tilalla on ollut laiduntavaa lypsykarjaa vuoteen 2015 asti, jolloin lehmät vaihtuivat lampaisiin. Lampaat ovat rodultaan suomenlampaita ja ahvenanmaanlampaita. Lampaita on tällä hetkellä noin 100 uuhta, ja lisäksi tilalla on neljä hevosta. Lampaat tekevät tärkeää luonnonhoitotyötä tilan omilla luonnonlaitumilla sekä sopimuslaitumilla eri puolilla Pirkanmaata ja Keski-Suomea. Tilalla työskentelevät myös paimenkoirat Bee, Cu ja Katti.

Eläinten hyvinvointi ja luonnon monimuotoisuus ovat lammastilan toiminnan kantavia arvoja.

Tilan omia luonnonlaitumia on laidunnettu vasta muutamia vuosia, ja ne ovat paikallisesti arvokkaita perinnebiotooppeja. Osa laitumista on vielä kunnostusvaiheessa. Laitumet koostuivat useammasta pienestä alueesta, joiden yhteispinta-ala on noin viisi hehtaaria. Pääosa laitumista sijaitsee Kokkilanselän rannalla. Laidunnetun kuusisaarekkeen ketolaikulla kasvaa edustavaa niittylajistoa, kuten hopeahanhikki, pelto-orvokki, ketojäsenruoho ja ketoneilikka. Ketoneilikka on uhanalaisluokituksen silmälläpidettävä laji, jota pidetään selvästi taantuneena lajina. Sitä harvoin tapaa enää laajoina kasvustoina, vaikka yksittäisenä kasvaessaan ei ole vielä erityisen harvinainen.

Yksi sienistön merkittävistä lajeista on pikarimalikka, harvinainen kalkinsuosijasieni, josta on Pirkanmaalta vain muutamia aikaisempia havaintoja.

Laidunten sienilajistoon kuuluu myös ukonsieni, joka on erinomainen ruokasieni ja tyypillinen laidunlaji, jota pidetään viime vuosina harvinaistuneena. Muita kiinnostavia sienilajeja ovat melko harvinainen hytymassikkaa ja haapavalmuska sekä kastanjaukonsieni, melko harvinainen eteläisten kalkkialueiden helttasieni, jota on löydetty Pirkanmaaltakin vain harvakseltaan.

Hyönteiskartoitusten satoa

Vasen kuva: Ketokultasiipi. Keijo Mattila / Tampereen Hyönteistutkijain Seura ry. Oikea kuva: Korulahokoi. Juha Salokannel / Tampereen Hyönteistutkijain Seura ry.
Suuri osa tilan luonnonlaitumista rajautuu rantaan.

elämää maaperässä

Punaisen Pässin Lammastilan luonnonlaidunten maaperän biologisia ja fysikaalisia ominaisuuksia selvitettiin visuaalisesti ns. kuoppatestin avulla. Lisäksi maanäytteistä analysoitiin orgaanisen aineksen kokonaismäärä, pH ja johtoluku eri kerroksissa (0-10, 10-20, 20-30 cm). Vertailuksi samat havainnot tehtiin viereiseltä pellolta. Lisäksi luonnonlaidun-pelto –parilta määritettiin maaperäeläinten monimuotoisuutta.

Tarkasteltujen maaperäeläinten eli lierojen, mikroniveljalkaisten (punkit ja hyppyhäntäiset), änkyri- ja sukkulamatojen runsaus oli suurempaa luonnonlaitumilla kuin pelloilla. Maaperän änkyrimatojen ja lierojen yksilömäärät olivat keskimäärin yli kaksi kertaa suurempia luonnonlaitumilla kuin viereisillä pelloilla. Parhaimmillaan luonnonlaidunten maassa oli yli 250 lieroa neliömetrillä.

Palvelut

Tila on yksityinen maatila, joka ei toistaiseksi ole avoinna yleisölle. Tilalta on saatavissa tilauksesta lampaan lihaa, taljoja ja lankoja. Yhteyshenkilö: Jussi Uusi-Rauva, puhelin 040 5402806.

Punaisen Pässin Lammastilan FB-sivu: https://www.facebook.com/PunaisenPassinLammastila

Tilaesittely on osa Pirkanmaan ELY-keskuksen rahoittamaa Lumolaidun verkosto -hanketta (2019-2022).

Teksti ja kuvat: Piia Virta, Punaisen Pässin Lammastila, Ilari Rasimus, Tampereen Hyönteistutkijain Seura, Riikka Söyrinki, ProAgria Etelä-Suomi ja Perinnebiotooppikohteen kohdekortti ”Perttulan rantalaitumet” (Pirkanmaan ELY-keskus 2017).

Sivun tiedot päivitetty 29.4.2022.