Loading

Energiaa kouluarkeen

Korkeakouluopiskelijoiden arkipäivät voivat olla pitkiä ja puuduttavia. Yhtenä vaihtoehtona opiskeluenergian lisäämiseen voi olla liikunta.

Rakennusarkkitehdiksi opiskelevan Emma Aarnion opinnoissa tulee istuttua paljon tietokoneen ääressä etenkin kiireisenä aikana: "Meillä opiskelijat viettävät kaiken ajan tietokoneella varsinkin ennen suuria palautuksia", hän kertoo.

Rauhallisena ja kiireettömänä aikana on aikaa harrastaa liikuntaa, jos jaksaa. Koulusta ei kuitenkaan hektisyyttä puutu. Aarnion mukaan koulujutut vievät usein paljon aikaa. Hänelle liikunnan harrastaminen on hyvä vastapaino opiskelulle. Pitkien koulupäivien jälkeen liikunta auttaa virkistämään kehoa ja mieltä. Aarnion mielestä liikunnan harrastaminen on periaatteessa jokaisen oma asia, mutta hän toivoo monipuolista tarjontaa koulun liikuntaan. Aarnio on kokeillut UniMoven kautta muun muassa zumbaa ja kuntonyrkkeilyä.

UniMove liikuttaa opiskelijoita

UniMove (entiseltä nimeltään Oulun korkeakoululiikunta) tarjoaa korkeakouluopiskelijoille ohjattua liikuntaa, kuten kuntonyrkkeilyä, kahvakuulaa, zumbaa ja pilatesta. Lisäksi opiskelijoille tarjotaan erilaisia palloiluvuoroja, joissa pääsee pelaamaan esimerkiksi jääkiekkoa, salibandya ja padelia. Myös lajikokeilut ja erilaiset workshopit kuuluvat UniMoven tarjontaan.

"Kuka tahansa UniMoven liikuntamaksun maksanut saa tulla mukaan tunneille. Olemme pyrkineet laittamaan tuntikuvauksiin tietoa siitä, mitä tunti sisältää ja kenelle tunti sopii. Liikuntapalveluidemme lähtökohtana on se, että kaikki pystyisivät osallistumaan", kertoo UniMoven liikuntasuunnittelija Mari Patanen.

Koronavuosina UniMove ei pystynyt järjestämään palveluita, jonka takia osallistujamäärä tippui. Patasen mukaan UniMoven käyttäjämäärä on vielä jäljessä määristä ennen koronaa: "Viime lukuvuoteen verrattuna olemme saaneet kasvatettua käyttäjämääriä. Meillä on nyt reilu pari tuhatta asiakasta palveluidemme parissa", Patanen sanoo.

UniMoven tavoitteena on lisätä hyvinvointia ja aktiivisuutta opiskelijoille. Patasen mukaan ne ovat opiskelukyvyn ja oppimisen kannalta tärkeitä. UniMove on vuoden alussa aloittanut liikuntaneuvonnan, jonka tarkoituksena olisi opastaa opiskelijoita liikkumaan.

"Liikuntaneuvonta on erityisesti opiskelijoille, jotka eivät ole vielä löytäneet liikunnallista elämäntapaa tai haluaisivat aloittaa liikkumisen, mutta eivät tiedä miten. Liikuntaneuvonnalla pyrimme rohkaisemaan opiskelijoita liikkeelle", Patanen kertoo.

Palautteella on tärkeä merkitys UniMoven toiminnan kannalta. Patasen mukaan on tärkeää kuunnella opiskelijoita, jotta he voivat kehittää liikuntapalveluita opiskelijoiden toiveiden mukaisiksi.

Created By
Meliina Anias
Appreciate