Aurinko paistaa, ja linnut laulavat huhtikuisena kevätpäivänä. Liikuntakeskus Kuntomon ovista astelee sisälle pirteä mies muutama kuntopallo käsissään. Miehen olemuksesta ei huomaa ulospäin mitään normaalista poikkeavaa, mutta kyseessä ei ole mikään tavallinen tallaaja, vaan entinen paratriathlonisti Jussi Lotvonen.
Lotvosen tarina alkaa suomalaisittain tyypillisesti jääkiekosta. Lotvonen aloitti jääkiekkoharrastuksensa nuorena isoveljensä perässä ja harrasti lajia aina armeijaan asti. Mies itsekin myöntää tienneensä, ettei hänestä ollut tulossa NHL-tähteä lajissa, mutta hän viihtyi silti jääkiekon parissa. Armeijan jälkeen Lotvonen palasi vielä yhdeksi kaudeksi kaukaloon.
Lotvonen tykkäsi aina harjoitella paljon, ja miehen jalassa oli havaittu rasitusvamma ensimmäistä kertaa hänen ollessa 12-vuotias. Lotvonen ei kuitenkaan antanut asian häiritä vaan jatkoi harjoittelua. Armeijassa ollessa vaivat pahenivat, koska harjoittelua ei voinut jakaa tasaisesti. Miehen palattua armeijasta, jalkaa hoidettiin työterveydessä, mutta kesti vuosia ennen kuin Lotvonen pääsi ortopedin hoidettavaksi. Jalkaa hoitaessa kantapäästä löytyi kuitenkin ikävä yllätys.
(Juttu jatkuu videolla)
Lotvonen oli 25-vuotias kuultuaan syöpädiagnoosista ja jalan amputoimisesta. Nuori mies ei kuitenkaan vaipunut masennuksiin amputointipäätöksen kuultuaan.
”Olin pari kolme päivää miettinyt, että jatkuuko minun elämäni. Sitten, kun kuulin, että jatkuu, sitä piti sellaisena voittona”, Lotvonen muistelee.
Lotvosen jalan amputointiprosessi ei sujunut ihanteellisella tavalla. Leikkauksen jälkeen kotiin päästyään Lotvonen sai noroviruksen. Viruksen takia kipulääkkeet eivät päässeet vaikuttamaan toivotulla tavalla. Siitä syystä Lotvonen ravasi sairaalan ja kodin väliä noin kolmen kuukauden ajan.
Takaisin urheilumaailmaan
Vaikka amputaatiopäätös tuli nuorelle miehelle äkillisesti, Lotvonen ei kauan ehtinyt miettiä urheilu-uran jatkamista.
”Kun lääkärit kertoivat amputaatiopäätöksestä, luonnollisesti kysyin ensimmäisenä, että voinko vielä pelata jääkiekkoa. Itse en edes pelannut siihen aikaan jääkiekkoa, niin siinä huomasin, että laji taitaa edelleenkin olla aika tärkeä asia minulle.”
Lääkäreiden vastaus kysymykseen oli kuitenkin ei. Lotvoselle kerrottiin, että hän ei voi enää edes juosta ikinä, mutta lyhyet kävelyt voivat olla mahdollisia. Pari päivää sen jälkeen sosiaalityöntekijä tuli kuitenkin kertomaan Lotvoselle proteesijääkiekosta.
Välittömästi sen jälkeen Lotvonen alkoi selvittää, miten eri proteeseja voi käyttää. Seuraavat yhdeksän kuukautta Lotvonen harjoitteli proteesin käyttöä urheillen samalla. Lotvonen kävi parin harrasteporukan kanssa pelaamassa jääkiekkoa, ja kun homma sujui, mies päätti ottaa yhteyttä proteesijääkiekkojoukkueen johtoon.
Lotvonen pelasi proteesijääkiekkoa noin viiden vuoden ajan. Menestystäkin tuli jonkin verran miehen voittaessa kaksi MM-hopeaa, yhden MM-pronssin ja yhden EM-kullan. Viiden vuoden jälkeen Lotvonen kuitenkin huomasi, että jääkiekko ei anna hänelle enää tarpeeksi.
Lotvosen proteesia komistaa Vesa-Matti Loiri
”Olin aina tykännyt pyöräilystä, ja haaveena oli juosta oikeita matkoja joskus. Onneksi eräs kansainvälinen proteesivalmistaja otti yhteyttä Pohjois-Eurooppalaisiin proteesiteknikoihin, kysellen olisiko heidän uudelle proteesillensa käyttöä. Lähes kaikilta tuli kielteinen vastaus, mutta oma teknikko onneksi sanoi, että hänellä on mahdollisesti asiakas, joka voisi käyttää uutta proteesia.”
Proteesivalmistajan ehtona oli, että Lotvonen käy yhden valmistajan maksaman triathlonleirin, jotta he näkevät miten mies toimii proteesin kanssa. Triathlon on maailmalla suuri laji ja myös vammaisurheilun yksi suurimmista lajeista, joten valmistaja halusi heidän proteesilleen edustajan triathlonin pariin.
Vuonna 2012 Lotvonen jätti jääkiekon lopullisesti ja alkoi panostamaan triathloniin sataprosenttisesti. Lotvonen halusi menestyä lajissa paralympialaisten ollessa miehen päätavoite. Miehen omasta mielestä paras suoritus tuli vuonna 2020, kun Lotvonen pääsi maailmancupissa podiumille. Maailmancup on yleisesti arvostetuin kilpailu paratriathlonissa.
Vuoden 2020 kilpailu jäi kuitenkin viimeiseksi Lotvosen uralla miehen lopettaessa kilpailu-uransa. Koronapandemian vaikutukset ja kilpaurheilijan treenikalenterin tiheys olivat isossa roolissa Lotvosen lopettamispäätöksessä.
”Kun kisoja peruttiin, niin sinä aikana ei tarvinnut kiertää maailmaa ja sai olla puoli vuotta kotona, niin siinä näki, että ehkä on olemassa muutakin elämää. Urheilu vaatii myös todella paljon. Itse harjoittelin kahdesta kolmeen kertaan päivässä. Joka aamu heräsin kuudelta, seitsemältä hyppäsin altaaseen, ja kymmeneltä ollaan jo pyörän selässä. Kolmen aikoihin lähdin vielä juoksemaan. Se meni vähän siihen, että uinnin jälkeen siirsin kelloa muutamaan kertaan maaten sohvalla pääsemättä ylös. Se kertoi siitä, että kovin palo urheilua kohtaan oli kadonnut.”
Elämää urheilun jälkeen
Lotvonen ei enää treenaa sataprosenttisen vakavasti, vaan tärkeintä on, että lenkillä käynti on mukavaa. Tärkeää on myös se, että mies pysyy omien valmennettavien perässä lenkillä, sillä Lotvonen toimii nykyään triathlonvalmentajana. Lotvonen kertoo, että kaipuuta kilpailemiseen ei enää ole. Yksi syy kilparadalle paluuseen kuitenkin löytyisi.
”Olisi mukava kisata itselleni merkittävässä paikassa niin, että lapseni näkisivät iskän kisaavan. Lapset eivät olleet kisamatkoilla ennen mukana, ja meidän perheessämme isä ei ollut urheilija, vaan isä oli isä. Olisi mukava näyttää heille, miten kisataan, mutta nyt ei ole vielä sen aika”, Lotvonen kertoo.
Valmennuksen lisäksi Lotvonen toimii liikuntakeskus Kuntomossa toimihenkilönä. Lotvonen on myös Kuntomon pääomistaja vuodesta 2016 saakka. Töitä Lotvonen on tehnyt siis urheilu-uransa aikanakin.
Nykyisin arkiset askareet onnistuvat Lotvoselta hyvin proteesista huolimatta. Lotvonen kertoo, että proteesia ei voi huomata, ellei miehellä ole shortseja jalassa, ja itse tulin samaan johtopäätökseen tapaamisemme aikana. Lotvonen pitää omaa hyvää kuntoaan syynä siihen, miksi pystyy toimimaan proteesin kanssa hyvin.
Paraurheilijana Lotvonen tietää, että hän voi olla esimerkki monelle, mutta mies oli kuitenkin jokseenkin vaatimaton asian suhteen.
(Juttu jatkuu videolla)
Credits:
Valokuvat: Topias Setälä