Loading

Sähköistä autoilua pohjoisen voimalla – Oulun latausverkosto ulottuu jo Haukiputaalta Metsokankaalle

Ladattavat hybridi- ja täyssähköautot alkavat olla Oulun katukuvassa tuttu näky, ja latausverkostoon kuuluu jo kymmeniä julkisia latausasemia ympäri kaupunkia.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tilastosta selviää, että Oulussa oli viime vuoden lopussa liikennekäytössä yhteensä 4 787 ladattavaa henkilöautoa. Täyssähköautoja näistä oli 1 378. Ladattavien henkilöautojen osuus kaikista liikennekäytössä olevista henkilöautoista Oulussa oli hieman yli viisi prosenttia.

Sähköisen käyttövoiman nimeen vannoo myös oululainen Olli Vainio, jolla on ollut sähköauto käytössään kolmen vuoden ajan. Täyssähköiseen Teslaan luottava Vainio omisti aiemmin ladattavan bensiinihybridin, mutta paluuta sellaiseen ei enää ole.

”Hybridi oli vähän niin kuin porttihuume täyssähköautoilun pariin”, Vainio sanoo.

Yksittäisten latauspisteiden kattavuus vaihtelee

Oulun alueella sijaitsee latauskartta.fi-sivuston mukaan jutun tekohetkellä noin 50 julkista latausasemaa, joissa on paikasta riippuen yhdestä kahteentoista latauspistettä.

Hitaimmilla pisteillä lataaminen kestää lähtökohtaisesti useamman tunnin, kun taas pika- ja suurteholatauspisteillä aikaa kuluu huomattavasti vähemmän. Niillä akun saa lataustarpeesta riippuen ladattua sen käyttöiän kannalta yleisesti suositeltuun 80 prosentin ylärajaan nopeimmillaan reilusti alle tunnissa.

Sijainniltaan pohjoisin latausasema on Haukiputaalla ja eteläisin Metsokankaalla.

40 000 kilometriä vuodessa ajava Vainio on tyytyväinen Oulun latausverkostoon, mutta yksittäisten latauspisteiden määrä mietityttää.

”Vaikka latauspisteitä tulee koko ajan lisää, niin vielä on alueita, joissa niitä on liian vähän. Esimerkiksi Kivisydämessä voisi olla jopa sata pistettä. Lisäksi hotellien ja työpaikkojen parkkialueet vaatisivat tulevaisuudessa lisää latauspisteitä.”

Kivisydämellä Vainio viittaa 900 autopaikan maanalaiseen pysäköintialueeseen, jossa on Oulun pysäköinnin mukaan tällä hetkellä neljä latauspistettä. Myös keskustan hotellien yhteydessä latauspisteitä on verrattain vähän.

Energiakustannuksiin vaikuttaa moni asia

Sähköautonsa lataamisesta Vainio maksaa tällä hetkellä kotipihassaan noin 0,20 euroa kilowattitunnilta, joka tarkoittaa hänen kohdallaan 3–4 euron energiakustannuksia sataa kilometriä kohti. Sähkön nykyhinnoilla Vainion lukemat ovat valtionyhtiö Motivan mukaan normaalille sähköautolle hyvin tyypillisiä. Julkisilla asemilla lataaminen on lataustavasta riippuen toki kalliimpaa.

Kustannuksista puhuttaessa Vainio nostaa esiin, että sähkön kallistumisen takia joulukuussa alennettu sähköenergian arvolisävero nousee huhtikuun lopussa kymmenestä prosentista takaisin 24 prosenttiin, joten lataamisen hinta kipuaa hieman ylemmäs.

Ilmainen lataaminen on Oulussa vielä muutaman paikan osalta mahdollista, mutta siitä Vainio ei varsinaisesti innostu.

”Veikkaan, että se tulee lakkaamaan, kun sähköistyminen vielä yleistyy. Se on ollut ikään kuin sisäänheittojuttu aiemmin.”

Näin on käynyt jo usean paikan osalta ympäri Suomen.

Created By
Joona Eerola
Appreciate

Credits:

Kuvat ja video: Joona Eerola, Samppa Kalliorinne